27. kesäkuuta 2012

kuvauksellisuuksia

Täällä istun nyt vielä töissä äitin valokuvaliikkeessä ja nyt minulla on hyvin aikaa kertoa teille, että I bought a camera! :)
Kyseessä on Canonin eos 500D - ja Hannukka tykkää! Seuraavana hankinnan olla olisi perushyvä objektiivi, joista minulla ei ole käsitystäkään millainen sen pitäis olla, joten viisaammat: laittakaa ehdotuksia hinta-laatu-suhteeltaan kelvollisista objektiiveista.
Kesä on sujunut suloisesti, viimekesäisen amerikanreissun jälkeen jokainen päivä Suomen kesässä on aarre, hämmästyttävä, ihmeellinen. Miten täällä onkaan niin vehreää, leutoa, raikasta, kuulasta, puhdasta, vehmasta?
Ihmisistä saa kesäisin parhaat puolet esille parhaiten, olen sen huomannut. Kaikki hymyilevät,, ovat ystävällisiä, eivät nipota turhasta.
Meillä on uitu, hoidettu lampaita ja vuohia, tehty rehua, kerätty kukkia, tehty seppeleitä, saunottu, syöty hyvää ruokaa, nautittu toistemme seurasta - ja nyt laitan vähän kuvia tästä kesästä n. viikon ajalta kun olen kameran omistanut. :)


Säälin niitä, jotka ei saa asua maalla- edes kesällä! :)
Parasta keskikesää kaikille, toivottavasti teillä on aivan yhtä huikeeta ku mullakin!


Huom, älä käytä luvatta kuviani!


18. kesäkuuta 2012

kurkistin auringon kujille

siinä on kyse jostain suuresta
suuremmasta kuin sinä
jopa suuremmasta kuin minäkin
kun aina sinne haluaa uudelleen
ja aina haluaisi että se ei ikinä loppuisi

ei enää pitkää hetkeä
ei montaa Välskärinkertomusta kello kakskytyli kuuden iltapäivällä ylen ykköseltä
kun taas kuuluu laulu, niin kirkas
se lähtee syvyyksistä, pohjattomasta merestä
joka luottamusta siihen, että se meri on pelkkää rakkautta

se laulu vavisuttaa paksuintakin kalkkeutumakerrosta sydänten yllä
se saa kuivuneimmatkin silmät kostumaan
kuin aamukaste tai jokumuu joka ei ole niin kliseinen vertaus
se laulu saa Keijonkin - jonka kansakoulutodistuksessa luki 5 laulun kohdalla -
hyräilemään hiljaa mukana
syrjäkarein vilkuillen, etteihän kukaan vain tätä nyt huomaa

13. kesäkuuta 2012

Kiitos

tuntuu että tuostakin on jo niin kauan.
 päivä, jonka ajatteli olevan jokin portti johonkin, kenties aikuisuuteen?
ihmiset toivoivat onnea.
se on kauniisti tehty.
kuinka moni ajatteli sydämestäänkin, että tahdon tämän tytön elävän onnellisena elämänsä?
toivon että moni ajatteli asiaa, eikä vain pelkästään sanonut sitä.
toivon, että ne toivotukset lähtivät sydämestä äänihuulten sijaan.

kuitenkin, se oli kaunis päivä muiden joukossa.
ei se tehnyt minusta parempaa ihmistä.
olin luullut, että silloin ymmärrän.
nyt ymmärsin, etten koskaan ymmärrä.
ihmiset kertoivat viisaita sanoja ja ohjeita, mutta heidän silmistään näin, että he itsekin ovat vielä matkalla.
etsivät minuuttaan.
eivät ymmärrä.
mutta me olemme ihmisiä, emme erehtymättömiä, ja ehkä juuri siksi olemme niin liikuttavan hellyttäviä.
eikö niin?

8. kesäkuuta 2012

autiotalojen viehätys

 Viimeisimmässä Miesten maailma -lehdessä puhuttiin ihmisistä, jotka harrastavat autiotalojen kuvaamista aivan intohimoisesti. Suorastaan yllätyin tajutessani, että on olemassa myös muita ihmisiä, joita jollain selittämättömällä tavalla kiehtoo autiotalot. Minä en toki ole niiden valokuvaaja, tai noh, olen, mutta mun välineenä on uskollinen kännykkäni HTC Hero, joka ei kuvausolemukseltaan vastaa ihan sitä haaveissa siintävää järkkäriä, Canon 550D (oiskohan se hyvä? :)).

Kuitenkin, ilman valokuvaamistakin autioitaloissa on jotain salaperäistä. Hämärässä talossa, jonka ikkunanpalat helmeilee lattialla, pitsiverho lepattaa ulos ja räsymatot on pölykerrosten peittämiä, mielikuvitus pääsee valloilleen. Kuka täällä on joskus asunut? Yksinäinen erakko? Suuri perhe ja navetassa 8 lehmää? Kylähullu? Kansanparantaja, josta kuiskittiin, että se on noita? Miksi talo on nyt autio?

ovessa oli lappu, jossa luki "täällä ei oo ennää mittää varastettavaa".
  Useimmiten autiotalot on eristyksessä muista taloista, vähän syrjässä, kinttupolujen varrella. Tai ei ehkä useimmiten, vaan parhaimmillaan. Minusta nimittäin just ne autiotalot on kaikista mielenkiintoisimpia! Joskus mustikkareissulla löysin aivan tiheään lehtimetsään hautautuneen vanhan puutalon, maalipinta kulunut kokonaan pois ja ikkunasta kavahti huuhkaja ulos. Se oli mahtava löytö! Kurkistelin ikkunoista sisään, ne oli rikki ja niistä olisi helposti kiivennyt sisään, mutta en tohtinut, koska ulko-ovi oli telkitty munalukolla. Siellä oli ihana vanha kiikkuuoli, puinen arkku ja pitkät maalatut penkit seinänvierellä. Sinne jätin sydämeni, niin hellyttävän liikuttava se oli.;)

Eilen löysin myös iltalenkillä peltojen laidoilla loikkiessani vailla suuntaa ja päämäärää vanhan saunan. Niitä saunojakin löytyy ihan tosi yllättävistä paikoista, ja niitä on paljon. Samoin pieniä mökkejä, joissa ei ole sisällä muuta kuin hetekka. Ne on semmosia paikkoja, joihin tekis mieli mennä repussa eväät ja maitopullo ja lakissa hopeatähti makuupussi, jos vain ei sattuisi olemaan henkilö, joka on valitettavan hysteerinen hiirien ja rottien suhteen...:P
Suomi on myös pullollaan vanhoja hylättyjä tehdasrakennuksia. Ennenvanhaan niidenkin rakentamisessa tyylikkyyttä arvostettiin korkeammalle kuin nykyään, siltä ainakin monesti tuntuu. Nyt ratkaisee vain energiatehokkuus. Inhoan koko sanaa: energiatehokkuus, vaikkei saisi. Täällä meilläkin on vanha komea saha, jossa kävin toissapäivänä kävelyllä. Kaikenkaikkiaan henkeäsalpaava paikka. En uskaltanut kiivetä yläkertaan yksikseni. Sillä reissulla näin myös siilen lyllertämässä poluni poikki. :)
Onko muilla outoja taipumuksia?
ps. kaikki kuvat on omiani.
pps. Haluan ens vuonna alkaa Rollolaiseksi! Tänään oli fyssarin pääsykokeet. :)
ppps. AURINKOISIA HETKIÄ! :)